Hiljaisuuden mestari characters × 7



10 thoughts on “Hiljaisuuden mestari

  1. says:

    Kato siellä oli Kierkegaardia Kumma kun kerta toisensa jälkeen Nielsin piirtoluonnos säteili raukeaa eksistenssihymyään kun noita sivuja käänteli Sääli ettei kirjassa ollut sitä suurta epifaniahurmosta mitä itse Sørenin teksteistä sainJos jotenkin lyhyesti ja ytimekkäästi pyrkisi Hiljaisuuden mestaria luonnehtimaan niin Se on melko pitkä vesiliukumäki johon pujahdetaan huimauskorkeuksista joka vie liukujan suljetun putken uumeniin – siellä planetaariomaisessa veden ja liikkeen synestesiavirrassa kaahataan välillä syventyen oman mielen onkaloihin pois maailmasta välillä tuntien ärsyttävää hankausta niissä liian pienissä uimahousuissa joiden naru ?? hiertää vyötäröä onko siis ihme jos uiminen ei vajavaisten varusteiden ja yläasteen pohjoismaisen uintitestin jälkeen nappaa? Titanicille sympatiat ja lappu kutittaa epäluonnollisissa kulmissa perseen päältä samalla kun alati käy mielessä pelko että pian kitka pysäyttää ja joku helvetin uuvatti ryntää niskaan – ja kun matka josta turhan paljon meni itse itsetietoisuuteen eikä itse itsenautintoon vittu kun joutuu jakamaan tämmöisiäkin fasiliteetteja ties minkä urpojen kanssa lopulta päättyy ja pää on tuhannen pyörällä älä käänny katsomaan liukumäen muotoa; uskotellaan että siellä mentiin heliksiä ja sydänkäyrää ja ties mitä tähtikarttaa ja lopuksi haluaisi hetken nauttia auringonvalosta niin eikös sieltä joku röökiä polttava kesähessu tule jo tönimään ja sönköttämään että vittuun siitä tieltäEnnen kaikkea kirja oli samaistuttava ja syventävä Kaiken jälkeen kirja oli myös vaarallisen itsetietoinen ja ähkyyn asti mielikuvituksellinen Ja ihan hauskakin vielä Kirjassa käydään läpi sitä kummaa nykyajan mielenlaatua joka saa alkunsa tajuttomasta tiedostamisesta ja tarkkanäköisyydestä mutta joka monenasteisen turhautumisen myötä purkautuu lähes kaikkialle yltäväksi nääntyneeksi vitutukseksi Pyritään saamaan vastauksia mutta kysymysten ollessa vaikeita pitkään haudottuja ja kertakaikkiaan kryptisiä tavalliset sanat eivät niitä enää riitä ratkomaan Ja vaikka ne apteekin hyllyltä lauotut latteudet hyvä sää oot älä ny oo tommone hei kaikilla menee joskus huonosti se on normaalia perin inhimillistä joskus tuovatkin pientä lohdutusta etenkin kun mieli on juossut itsensä maitohapoille ja kaipaa enää vain lepoa loppupeleissä ne tarjoavat vain ääriabstraktion joka osuu oikeaan vain vahingossa eikä todellisuudessa ratkaise yhtään mitään Saattavat vain pahentaa Weltschmerziä kun kaiken tämän raivokkaan eksistentialistisen kynsimisen ohella potee vielä huonoa omatuntoa siitä että kyseenalaistaa lohdun ja muiden tarjoaman avun Kirjassa ääneen pääsevät eritoten kaksi äärettömän yksinäistä ja surullista hahmoa joilla on jo tarpeeksi huonosti asiat mutta jotka potevat pientä elitismiä sitä kasvotonta ja vääristynyttä yhteiskuntaa kohtaan jonka valmiita argumentteja ovat aina mielellään silputtamassa ennen kuin varsinaisesti kukaan ehtii mitään sanomaan He ovat ajautuneet tilaan jonka johdosta sanoista ei kerta kaikkiaan tunnu olevan mitään hyötyä Proustikin aikanaan tokaisi että kirjailija tekee vain kääntäjäntyötä aivoitukset kun puetaan verbaaliseen muotoon jolloin prosessin aikana jää väkisinkin jotain pois Tämän tiedostettuaan ym hahmot tuntuvat ikään kuin luovuttaneen ja antautuneen mille ikinä päätätyhjentävälle dionysialle Totta kai taustalla pyörii myös viime kädessä tuttu kysymys Onko millään mitään vitun väliä?Samaan aikaan kirja hukuttaa lukijan knoppitietoon aistit sekoittavaan metaforamaalailuun ja muistoihin Hiljaisuuden mestarissa preesens toimii checkpointtina joka jätetään punaisena viirinä tonottamaan paikalleen jolloin voidaan huoletta yksilöidä henkilöhahmoja menneisyyden rutiinien oikkujen sekä tapahtumavyyhtien keinoin – kuin katsoisi valoa hohkaavan avaimenreiän lävitse ja perääntyisi askel askeleelta nähden valokiilan kasvavan pikku hiljaa Välillä kronologisuuden pirstovat myös lukuisat alaviitteet jotka luovat kerronnan tajunnalle ikään kuin kerroksia jotka aiheuttavat mukavan rävähdyttävän missä mä oon? fiiliksen kun lopulta päästään takaisin itse varsinaiseen tekstiin Lopputuloksena on melko kaoottinen ja kaleidoskooppinen teos jonka omituisuuksiin on yllättävän helppo tottua mutta samalla jonka pieniin tavanomaisuuksiin kuten dekkariaineksiin ja ajoittaiseen jenkkileffamaiseen harangueen on helppo turhautua – mitä helvetin mammutteja täällä minun 2010 luvulla röhnöttää?Mutta kirjassa on myös paljon muuta Enteitä yliluonnollisuutta härmäläistä paskanruskeaa polykakofonitonista kerrontaa ajankuvaa nostalgiaa dystopiaa film noirea Liukkonen on toden totta taas tehnyt kirjan jossa tehdään vittu äivässämä mitävaa Varsin varsin ihailtavaa jälkeä on saatu aikaan Pitkään aikaan en ole taaskaan lukenut mitään mikä olisi näin raottanut tietoisuuden verhoa tämän päivän tärisevillä android käsillä vaikkakin kyse oli enemmän surullisista varmistuksista kuin varsinaisista revelaatioista Kirjan tyyliä voisi vielä kommentoida Liukkonen tietää todella hyvin millaista on supliikki kieli välillä fonetiikka edellä kehiteltyjä fraaseja sekä mahdollisimman pienen abstraktitason sanoja sinne tänne esim eksaktit termit ja merkit kuten vaikka RayBan Kielestä paistaa läpi halu sanoa asiat mahdollisimman tarkkaan ikään kuin haluttaisiin osoittaa että tässä sitä nyt ollaan eikä vittu yhtään viisaampana Samalla vertausten puolesta tehdään todella mielikuvituksellisia kärrynpyöriä jotka oli välillä todella riemaustuttavaa luettavaa Luinko mää just mitä luin? Voi veljet Mutta jos jotain puuttui niin se oli tietty taiteellinen kuri Kirja oli tungettu tätä ym verbaaliakrobatiaa niin täyteen että välillä sanat menettivät tehonsa ED? Kuin olisi katsellut ulos ikkunasta kauniiseen kesäpäivään eikä oikeastaan edes huomannut että puiden viherpaletti on kaikkein kauneimmillaan taivas asuuria pullollaan ja luomakunta nauttimassa postlapsaariaanisesta katumuskierteestään niin yltäkylläisesti kuin vain voi – miten tuhannet ja taas tuhannet detaljit uivat silmien ohi miten näkymä ikään kuin odottaa yksilön yksilöivän kaikki ne silmänilot mitä maa päällään kantaa Mutta ei helvetin aurinko häikii verhot kiinni ja takaisin mököttämään Uskon kyllä että suurin osa näistä kielikuvista oli kirjailijan osalta todella tarkoituksenmukaisia ja ovat varmasti aiheuttaneet luovaa mielihyvää löydettäessään mutta silloinkin fiiliksenä jäi toisinaan että olisi savikiekkoammuntaradalla juoksupoikana keräilemässä niitä pirstaleita samalla kun herrat jo vetelevät sikareita klubilla Puhumattakaan siitä että ilmausten paljoudesta ja avokätisyydestä johtuen siellä joukossa oli välillä aika tökeröitä korvansäräyttäjiä Lisäksi hahmoja vaivasi tietty samankaltaisuus Kaikki tuntuivat puhuvan yhdellä suulla yhdellä tavalla vaikka puheen sisällöstä paistoikin yksilöiviä muistojaLoppuviimeksi nämä on kuitenkin pikkujuttuja jotka voidaan pistää luovan nerouden piikkiin Teos oli todella hartaan keskityttävää luettavaa ja ohi suorastaan vilisi tuntemuksia ja ajatuksia jotka tuntuivat niin omilta vaikkei niitä aina kunnolla kiinni saanutkaan Kaiken kukkuraksi kirja jossa dissataan lapsia ja lainausmerkkejä leikitään mattotelineillä jäädään hölmistyneenä tuijottamaan päivänselviä sanoja – ikään kuin noumenoita – sekä jossa muistutetaan siitä ah niin tukalasta arkeen palaamisen hetkestä kuin Porin Jazzeilla siirtyisi festarialueelta jossa tuli juuri todistetuksi WigWamia Jethro Tullia Verneri Pohjolaa sekä Sun Ra Arkestraa kohti Kirjurinluodon Freestylerin ja örveltävien esiaikuisten saastuttamia ilmaisalueita ansaitsee kyllä ne viisi koppalakkia viidestäPS Aika raivostuttavaa miten tämmösistä arvioista aina paistaa läpi semmonen rempseä ja epäilyttävä sanavalmius jota ei todellakaan sois kuulevan julkisilla paikoilla Vähän kun pikkuvanha lapsi esittelis oppimiaan sivistyssanoja metrossa Tai miten näissä arvioissa aina ollaan niin helvetin itsetietosia tai muuten vaan koitetaan ironisesti lisätä jotain huomioita tai postscriptumeita tai metapostscriptumeita c


  2. says:

    Raskas taival Kun kauniista lauseista ja oivaltavista ajatuksista ei välity mitään aitoa niistä tulee kokoelma huoneentauluja Ehkä juuri siinä onkin tämän kirjan pointti Tai joku niistä Kuka tietää Sujuvaa tekstiä olisi hienoa lukea jos päätä ei alkaisi särkeä kaiken tyhjänpäiväisen ja mukanokkelan sisällön vuoksiKirjan ulkoasu on muuten älyttömän hieno


  3. says:

    En tiedä mikä tässä Liukkosessa on En tajunnut tästäkään kokonaisuutena juuri mitään ja silti pidin


  4. says:

    Kaikki on niin merkityksetöntä Minä en ole koskaan ollut tarpeeksi rohkea tappaakseni itseäni s 301 Hiljaisuuden mestari on Miki Liukkosen kolmas romaani ja ensimmäinen jonka häneltä luin Vaikutelma postmodernia eksistentialismia Jean Paul Sartre kohtaa Veijo Meren kohtaa Thomas Pynchonin? Ja koska olen lukenut tasan tarkaan yhden romaanin kultakin kirjailijalta olen tyystin kykenevä tekemään moisen vertauksen Masennusta identiteettikriisiä olevaisuuden pohdintaa Vuodatusta kuuntelua latteita vastauksia ymmärtämistä ja sen puutetta Juontakin löytyy juuri ja juuri Kyse on syvään juurtuneesta helvetillisestä ulospääsemättömästä dilemmasta joka on yksinäisyys Minä olin heikko en kyennyt antautumaan tähän nykymaailman yhteiseen sosiaaliseen individualismiin enkä teknologian tai erinäisten medioiden tarjoamiin sijaisärsykkeisiin noihin koukuttaviin pakokeinoihin Näin minä niistä ajattelen pakokeinoihin En usko että kukaan voi enää aidosti olla onnellinen Ihan totta Kaikki se vaiva minkä ihmiset näkevät tullakseen hyväksytyiksi siinä on jotain pohjattoman surullista s 48Kieli on rikasta ja soljuu hienosti eteenpäin tätä oli ilo lukea Vaikka tuntuukin siltä että nippelitiedon aiheuttama informaatioähky ja ähäkutti siitäs sait nokkeluus menivät välillä överiksi Mutta aina silloin tällöin Liukkonen iskee sellaisen syvällisen otteen peliin että ei voi kun pysähtyä ja ihastella Kenties tässä piilee romaanin nerous? Hienoimpien oivallusten tunnetaso voimistuu kun sitä ympäröi jokin turhanpäiväinen informaatiopäivitys Kauneus on tosiaan asioiden vieressäEn kyennyt lukiessani irtautumaan romaanin julkaisun yhteydessä ilmestyneistä artikkeleista jotka koskivat Liukkosta itseään Osittain tuntuu siltä että minulla olisi jonkinlainen tilanteen sanelema pakko pitää tästä romaanista enemmän ihan vain sen takia että kirjailija itse on kokenut niin kovia Arvosteleminen tuntuu siltä kuin arvostelisi kirjailijaa itseään sen sijaan että arvostelu kohdistuisi käsillä olevaan kirjaan vaikka näinhän ei siis ole Kaiken lisäksi varsinkin sen jälkeen kun hän joutui pitkäksi aikaa hoitoon hän alkoi käydä läpi erinäisiä vaiheita jotka olivat hänen hoitajiensa mukaan jonkinmoisia identiteettikriisin ilmentymiä surkuhupaisia eksyneen mielen eksyneen miehen päähänpistoja joita leimasi aina kivenkova varmuus sen hetkisen olemuksen autenttisuudesta siitä että tällä kertaa hän todella oli 'löytänyt itsensä' s77Kenties Hiljaisuuden mestarilla Liukkonen on löytänyt itsensä Hänellä tuntuu olevan selkeästi oma tyylinsä kirjoittaa mikä on hieno asia Omilla ehdoilla eteenpäin My Way Frank Sinatran hengessä Elämä on yksinäisyyttä Tämän minä olen oppinutMinä ymmärrän kyllä s 301


  5. says:

    Huhhuh Liukkonen ei päästä lukijaansa ainakaan helpolla Kun unohtaa toivovansa tarinalle jonkinlaista selkeää juonta ja antaa mahdollisuuden toinen toistaan kummallisemmalle nippelitiedolle niin huomaa pääsevänsä lukemisessa tietynlaiseen flow tilaan ja löytävänsä kiinnostavia oivalluksia asioiden vierestä Mutta huomasin myös että lukemista ei kannattanut pitkittää vaan kirja piti ahmia nopeatempoisesti laastarin repäisy tyylillä Kiinnostava tapaus mutta en jaksa tällaista kirjallisuutta lukea kyllä kovin usein


  6. says:

    Minulle kävi toisen lukemani Liukkosen kanssa vähän samoin kuin aikoinaan Rimmisen Nenäpäivän kanssa jonka luin Pussikaljaromaanin jälkeen tuntuu kuin tyylistä olisi tullut kirjailijalle itsetarkoitus ja mikään tarina kertomus juoni tahi teema on vain sille alisteista Tämä jos mikä tekee kirjasta ärsyttävän lukeaOn absurdi yliopistoyhteisö hurmasi ja ymmärsin kirjan pointin ulkopuolisuudesta ja yhteyden kaipuusta mutta Hiljaisuuden mestarin rymistely tuntui lähinnä puskafarssilta Romaanin fokuksessa on kolmihenkinen perhe jossa isää epäillään poikansa ja talonmiehen tappamisesta äiti on se joka oikeasti halusi kuolla ja poika makaa sängyn alla havainnoimassa tapahtumia Toisessa tarinalinjassa seurataan wannabe vlogistia joka on sattunut haastattelemaan perheen isää ja josta poliisi on siksi kiinnostunutTeksti on vuolasta ja rönsyilevää ja hyvään postmoderniin tapaan ähkyssä kaikista intertekstuaalisista viittauksistaan Tuntuu että lukemisen voisi aloittaa mistä kohtaa tahansa ja itse lukeminen olisi tietynlainen nautinto sinänsä vaikkei juonesta saisikaan kiinni Sepä se ongelma loppujen lopuksi onkin tekstin ihastuminen itseensä kaiken muun kustannuksella


  7. says:

    Ohon verrattuna selkeä monella muulla mittarilla tosin ei niinkään juonehkollinen romaani juonettomuuden ystäville Teoksen parasta antia on ironisesti kirjan teemaan nähden sen kieli sekä omintakeiset yksityiskohtaiset kuvailut ilman puuduttavuutta Sanojen ja ilmaisujen sovellus ja innovointi paikoin synestesiasta ammentaen on todistetusti Liukkosen erikoisalaa sorakenttäpedagogia; natriumälytön lipidiläjäys; ortogonaalinen vesiliirto kohti marginaaliuden betoniporsasta; nostalgian tumma lyhty; yksi risu lisää ajan kokkoon; hopeinen poissaolo sitruksinen pakkanen; näyttöpäätteiden anemisoima introvertti En henkilökohtaisesti normaalisti oikein innostu alaviitteistä eivätkä ne tahdo sopia yhteen oman lukutyylini kanssa mutta tässä ne olivat sen verran hauskoja oivaltavia ja paikoin informatiivisiakin että niiden runsas viljely annettakoon anteeksi En myöskään tavallisesti ole varsinainen postmoderniuden ystävä mutta pidän silti ko kategoriaan kuuluvista ei niin juonivetoisista enemmän filosofis moraalis runollisista pläjäytyksistä ja tähän tarpeeseen Hiljaisuuden mestarin wittgensteinilainen ilmaisun ja sanojen riittämättömyyden pohdiskelu vastasi mainiosti Kirjaa tasapainotti tahattomalta tai tahattomalta vaikuttava rivienvälishuumori ja sai minussa lukijana aikaan erikoisen absurdiuden tilan josta pidän jossa ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai sittenkin jatkaa kultaista vaitioloa väärinymmärretyksi tulemisen ilmeisen vaaran vuoksi 1Aika hyvä ——1 Miksi?


  8. says:

    Tavallaan rakastin tätä kirjaa tavallaan vihasin On vaikea asettaa tätä kirjaa asteikolle koska se on niin omalaatuinen ja erikoinen Rakastin kirjan monipuolista kieltä ja teräviä huomioita mutta samaan aikaan sen raakuus tietty kyynisyys ja makaaberius inhotti Kuuntelin kirjan äänikirjana se oli erinomaisesti toteutettu


  9. says:

    Se mitä tässä kirjassa ”tapahtuu” on lähes yhdentekevää tai oli ainakin itselleni kirjaa lukiessa Nautin Hiljaisuuden mestarissa ennen kaikkea sen kielestä rikkaasti erilaisilla ominaisuuksilla ja omituisuuksilla valelluista henkilöistä sekä aiheeseen nähden vaivattomasta hauskastakin kerronnasta Yksi kirjan toistuvista teemoista on kielen kyvyttömyys luoda yhteyttä ja ymmärrystä ihmisten välille sanat ovat ”rikkinäisiä riippusiltoja” joiden yli ehtii vain juuri ja juuri kulkemaan toiselle puolelle Yhteys voi löytyä vain hiljaisuudesta jos siitäkäänsieltäkään Ja hieman paradoksaalisesti juuri kirjan kieli tuntui päästävän lukijan niin helposti sisäänsä Teksti kuulostaa siltä että sitä on luettu paljon ääneen kirjoittaessa lauseet saavat halutessaan katkeilla ja rönsyillä sivupoluilleKirjan luettuani haluaisin oikeastaan lukea saman tien toisen samanlaisen Onneksi O odottaa vielä hyllyssä


  10. says:

    Kyse on syvään juurtuneesta helvetillisestä ulospääsemättömästä dilemmasta joka on yksinäisyys Minä olin heikko en kyennytantautumaan tähän nykymaailman yhteiseen sosiaaliseen individualismiin enkä teknologian tai erinäisten medioiden tarjoamiin sijaisärsykkeisiin noihin koukuttaviin pakokeinoihin Näin minäniistä ajattelen pakokeinoihin En usko että kukaan voi enää aidosti olla onnellinen Ihan totta Kaikki se vaiva minkä ihmiset näkevät tullakseen hyväksytyiksi siinä on jotain pohjattoman surullista Hiljaisuuden mestari on surullinen runsas sekavahko synkkä synkänkaunis romaani kohtaamattomuudesta kohtaamisen vaikeudesta Monimutkainen rakenne keskustelee hyvin tematiikan ihmisen moninutkaisuuden kanssa Ihmisille jotka sietävät juonettomuutta ja nauttivat sanaähkystä


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Hiljaisuuden mestari

review Hiljaisuuden mestari

Briljanttia kerrontaa On kirjoittajaltaHauska ja riivattu romaani ihmisistä kommunikaation vaikeudesta ja asioiden kiinnostavuudesta joka on aina asioiden vieressä Suoraa yhteyttä ei ole Välissä on aina su En tiedä mikä tässä Liukkosessa on En tajunnut tästäkään kokonaisuutena juuri mitään ja silti pidin House of Illusion ihmisistä kommunikaation vaikeudesta ja asioiden kiinnostavuudesta joka on aina asioiden vieressä Suoraa yhteyttä ei ole Välissä on aina su En tiedä mikä tässä Liukkosessa on En tajunnut tästäkään kokonaisuutena juuri mitään ja silti pidin

Free read × eBook, PDF or Kindle ePUB ´ Miki Liukkonen

Odatin Tässä tapauksessa sinäKuollut 26 vuotias mies on lyyhistynyt työtuoliin On keskipäivä Toisaalla Herman Leorne haastattelee ihmisiä Youtube kanavalleen jossa perehdytään asioiden kiinnostavuuteen Minulle kävi toisen lukemani Liukkosen kanssa vähän samoin kuin aikoinaan Rimmisen Nenäpäivän kanssa jonka luin Pussikaljaromaanin jälkeen tuntuu kuin tyylistä olisi tullut kirjailijalle itsetarkoitus ja mikään tarina kertomus juoni tahi teema on vain sille alisteista Tämä jos mikä tekee kirjasta ärsyttävän lukeaOn absurdi yliopistoyhteisö hurmasi ja ymmärsin kirjan pointin ulkopuolisuudesta ja yhteyden kaipuusta mutta Hiljaisuuden mestarin rymistely tuntui lähinnä puskafarssilta Romaanin fokuksessa on kolmihenkinen perhe jossa isää epäillään poikansa ja talonmiehen tappamisesta äiti on se joka oikeasti halusi kuolla ja poika makaa sängyn alla havainnoimassa tapahtumia Toisessa tarinalinjassa seurataan wannabe vlogistia joka on sattunut haastattelemaan perheen isää ja josta poliisi on siksi kiinnostunutTeksti on vuolasta ja rönsyilevää ja hyvään postmoderniin tapaan ähkyssä kaikista intertekstuaalisista viittauksistaan Tuntuu että lukemisen voisi aloittaa mistä kohtaa tahansa ja itse lukeminen olisi tietynlainen nautinto sinänsä vaikkei juonesta saisikaan kiinni Sepä se ongelma loppujen lopuksi onkin tekstin ihastuminen itseensä kaiken muun kustannuksella The Dreadlock Journey ihmisiä Youtube kanavalleen jossa perehdytään asioiden kiinnostavuuteen Minulle kävi toisen lukemani Liukkosen kanssa vähän samoin kuin aikoinaan Rimmisen Nenäpäivän kanssa jonka luin Pussikaljaromaanin jälkeen tuntuu kuin tyylistä olisi tullut kirjailijalle Lunastus itsetarkoitus ja mikään tarina kertomus juoni tahi teema on vain sille alisteista Tämä jos mikä tekee kirjasta ärsyttävän lukeaOn absurdi yliopistoyhteisö hurmasi ja ymmärsin kirjan pointin ulkopuolisuudesta ja yhteyden kaipuusta mutta Hiljaisuuden mestarin rymistely tuntui lähinnä puskafarssilta Romaanin fokuksessa on kolmihenkinen perhe jossa Timetrap isää epäillään poikansa ja talonmiehen tappamisesta äiti on se joka oikeasti halusi kuolla ja poika makaa sängyn alla havainnoimassa tapahtumia Toisessa tarinalinjassa seurataan wannabe vlogistia joka on sattunut haastattelemaan perheen Cache isää ja josta poliisi on siksi kiinnostunutTeksti on vuolasta ja rönsyilevää ja hyvään postmoderniin tapaan ähkyssä kaikista Cache intertekstuaalisista viittauksistaan Tuntuu että lukemisen voisi aloittaa mistä kohtaa tahansa ja The academic library itse lukeminen olisi tietynlainen nautinto sinänsä vaikkei juonesta saisikaan kiinni Sepä se ongelma loppujen lopuksi onkin tekstin The Cliterate Male: a Primer on Pleasuring Women (Good in Bed Guides) ihastuminen Pie: A Global History itseensä kaiken muun kustannuksella

Miki Liukkonen ´ 7 Summary

Syömishäiriöinen äiti harkitsee itsemurhaa botoxilla Miten tähän kaikkeen liittyy Frank Sinatran kappaleen My Way verinen karaokehistoria Subway pikaruokaketjun ankarat esimieskoulutusleirit ja jääkahv Ohon verrattuna selkeä monella muulla mittarilla tosin ei niinkään juonehkollinen romaani juonettomuuden ystäville Teoksen parasta antia on ironisesti kirjan teemaan nähden sen kieli sekä omintakeiset yksityiskohtaiset kuvailut ilman puuduttavuutta Sanojen ja ilmaisujen sovellus ja innovointi paikoin synestesiasta ammentaen on todistetusti Liukkosen erikoisalaa sorakenttäpedagogia; natriumälytön lipidiläjäys; ortogonaalinen vesiliirto kohti marginaaliuden betoniporsasta; nostalgian tumma lyhty; yksi risu lisää ajan kokkoon; hopeinen poissaolo sitruksinen pakkanen; näyttöpäätteiden anemisoima introvertti En henkilökohtaisesti normaalisti oikein innostu alaviitteistä eivätkä ne tahdo sopia yhteen oman lukutyylini kanssa mutta tässä ne olivat sen verran hauskoja oivaltavia ja paikoin informatiivisiakin että niiden runsas viljely annettakoon anteeksi En myöskään tavallisesti ole varsinainen postmoderniuden ystävä mutta pidän silti ko kategoriaan kuuluvista ei niin juonivetoisista enemmän filosofis moraalis runollisista pläjäytyksistä ja tähän tarpeeseen Hiljaisuuden mestarin wittgensteinilainen ilmaisun ja sanojen riittämättömyyden pohdiskelu vastasi mainiosti Kirjaa tasapainotti tahattomalta tai tahattomalta vaikuttava rivienvälishuumori ja sai minussa lukijana aikaan erikoisen absurdiuden tilan josta pidän jossa ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai sittenkin jatkaa kultaista vaitioloa väärinymmärretyksi tulemisen ilmeisen vaaran vuoksi 1Aika hyvä ——1 Miksi